<? the_title(); ?> - KVVY

Ohjeita näytteenottoon

Kaivoveden laatu tulisi tutkituttaa säännöllisesti vähintään kolmen vuoden välein, koska kaikkia veden laatuun vaikuttavia tekijöitä ei huomaa vettä käytettäessä. Vesi voi näyttää kirkkaalta ja maistua hyvältä, vaikka siinä on haitallisia aineita. Säännöllisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää, milloin muutos on tapahtunut ja mikä muutoksen on voinut aiheuttaa.

Kaivon vesi tulisi tutkia aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa, tai jos veden epäillään aiheuttavan terveysoireita tai kaivoveden väri, maku tai haju on muuttunut. Lisäksi vesi pitäisi tutkituttaa silloin, kun perheeseen on syntymässä lapsi. Veden laadun selvittäminen on tarpeellista myös kiinteistön osto- ja myyntitilanteessa sekä hankittaessa vedenkäsittelylaitteita.

Oikein otettu näyte ja puhtaat oikeanlaiset näytepullot ovat edellytys tutkimustuloksen luotettavuudelle. Jos kaivon käyttöön liittyy riitatapaus, todistusaineistoksi kelpaa ainoastaan asiantuntijan ottama vesinäyte.

Näytepullot

Näytepulloja voi hakea laboratorioista asiakaspalvelun aukioloaikoina tai tilata KVVY:n verkkokaupasta. Itse pestyyn astiaan voi jäädä yhdisteitä tai bakteereja, jotka vaikuttavat tutkimustulokseen.

Mikrobiologisiin tutkimuksiin tarvitaan steriili näytepullo. Laboratoriosta saatava pullo voi olla lasia tai muovia. Steriilejä pulloja on saatavissa myös apteekista. Näytepullon voi steriloida itse keittämällä tai pitämällä uunissa 170 ºC:ssa 0,5 litran lasipulloa ja sen korkkia vähintään 15 min.

Kemiallisiin tutkimuksiin soveltuu 1 litran puhdas lasi- tai muovipullo. Ellei pulloa voi hakea laboratoriosta, voi käyttää kaupasta ostettua käyttämätöntä muovipulloa.

Radon määrityksiin tarvitaan 1,5 litran lasi- tai kovamuovipullo. Ellei pulloa voi hakea laboratoriosta, voi käyttää kovamuovista limsapulloa.

Näytteenotto

Vesinäyte otetaan tavallisesti siten, että se edustaa käytettävää vettä (kaivossa olevaa vettä). Vesinäyte otetaan tavallisimmin keittiön kylmävesihanasta. Kuumavesihanasta näyte otetaan vain joissain eritystapauksissa. Vesinäyte voidaan ottaa myös suoraan kaivosta.

  • Pese kädet ennen näytteenottoa.
  • Laske vettä vähintään 5 min. tai niin kauan, että pumpussa ja putkistossa seissyt vesi on juoksutettu pois ja saadaan tuoretta vettä.
  • Vettä juoksutetaan kohtuullisella virtauksella kuten vesilasiin otettaessa.
  • Mikrobiologinen näyte otetaan ennen kemiallista näytettä.
  • Näytepullosta pidetään kiinni pullon alaosasta varoen koskettamasta pullon suuosaan tai korkin sisäpintaan käsillä tai hanalla.
  • Pullo täytetään siten, että pulloon jää pieni ilmatila (vrt. mehupullo).
  • Kemiallista tutkimusta varten toinen näytepullo huuhdellaan ensin tutkittavalla vedellä ja täytetään sitten niin, että pulloon jää pieni ilmatila.
  • Pullo suljetaan tiiviisti välittömästi täyttämisen jälkeen.

Lähteestä tai suoraan kaivosta näyte otetaan normaalisti kyseisen kaivon veden ottoon käytettävällä välineellä (esim. ämpäri).

Radon tutkimusta varten vesihanasta on hyvä poistaa poresuutin ennen näytteenottoa. Suuttimen kautta veteen sekoittuu ilmaa, joka vääristää tutkimustulosta. Vettä lasketaan näytepulloon pienellä virtauksella, jotta ilman sekoittuminen näytteeseen olisi mahdollisimman vähäistä. Näytepullo otetaan aivan täyteen eikä ilmatilaa saisi jäädä. Radon tukimusta varten laboratorioon on toimitettava tarkka näytteenottoaika.

Näytteiden toimittaminen laboratorioon

Näytteitä voi toimittaa laboratorioon tutkittavaksi ma-to 8-16 ja pe 8-14. Sastalabiin ma-to klo 8-13. Juhlapyhäviikoilla on poikkeukselliset aukioloajat. Tampereen laboratorioon radon näytteitä ei tulisi toimittaa perjantaisin.

Näytteet tulee tuoda laboratorioon mahdollisimman nopeasti näytteenoton jälkeen viimeistään vuorokauden kuluessa. Mikäli näytettä joutuu säilyttämään esim. yön yli, se tulee pitää jääkaapissa.

Näytteen mukana laboratorioon toimitetaan KVVY:n näytelähete. Lähetteestä on selvittävä tutkimuksen tilaaja (osoite ja puhelinnumero), näytteenottopaikka ja -aika, näytteenottaja sekä laskutusosoite.

Näytteet voi lähettää ma-ke tutkittavaksi myös Matkahuollon välityksellä . Matkahuolto toimittaa näytteet laboratorioon. Matkahuollon välityksellä lähetettävät näytteet tulee lähettää heti näytteenottopäivänä ja pakata siten, että ne säilyvät viileinä ja ehjinä kuljetuksen ajan. Asiakas vastaa näytteiden lähettämisestä aiheutuneista kustannuksista.

Näytteiden lähetys postin tai matkahuollon kautta osoitteella:

KVVY-Tampere PL 265 / Patamäenkatu 24
33101 Tampere

OTA YHTEYTTÄ:

Jaana Virtanen

Kemisti (Hämeenlinna,Tampere)
Puh. 03 246 1206

Jaana Prihti

Kemisti (Pori,Rauma,Sastamala)
Puh. 03 246 1270


Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muodossa: etunimi.sukunimi@kvvy.fi
Soita meille Soita meille