Jätevesineuvontaa taas tarjolla

Julkaistu: 02.06.2016
Kategoriat: Jätevesineuvonta

Jätevesineuvontakausi käynnistyy jälleen Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Neuvontatyötä tehdään aiempien vuosien tapaan kuntien toiveiden mukaisesti sekä kiinteistökäynneillä että yleisneuvontana kesätapahtumissa ja -toreilla. Yleisneuvontaa painotetaan aiempaa enemmän, koska on tiedossa, että lainsäädäntöä ollaan jälleen muuttamassa ja asukkailla riittänee kysymyksiä muutosten vaikutuksista omalla kiinteistöllä. Tällä tietoa puhdistusvaatimuksia ei olla muuttamassa, vaan muutokset koskevat lähinnä aikataulua, jolla saneeraukset kiinteistöillä tulee tehdä. On ehdotettu, että aikamäärään sidotusta saneerausvelvoitteesta luovutaan muilla kuin ranta- ja pohjavesialueilla, ja saneeraukset voisi tehdä muun kiinteistön peruskorjauksen yhteydessä. Ympäristönsuojelulain muutos tulee eduskunnan käsittelyyn viimeistään syksyllä ja muutokset astuvat tällä tietoa voimaan vuoden 2017 alusta. Jätevesistä säädetään myös useissa kunnallisissa määräyksissä ja näihin mahdolliset lainsäädännön muutokset eivät vaikuta. Jätevesijärjestelmä on osa kiinteistöä ja vaatii isomman remontin parinkymmenen vuoden välein vastaavasti kuin esimerkiksi ikkunat tai vesikatto. Jätevesijärjestelmän saneeraus on satsaus oman lähiympäristön puhtauteen ja viihtyisyyteen.

Kesän neuvonta-aikatauluja rakennetaan parhaillaan. Tavoitteena on, että neuvontaa on kattavasti tarjolla koko Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Asukkaat voivat kysellä neuvoja puhelimitse tai tulla tapaamaan neuvojaa kesätapahtumiin ja -toreille. Neuvontatapahtumien tiedot päivitetään neuvonnan tapahtumakalenteriin sitä mukaa, kun aikataulut varmistuvat.

Kiinteistökohtainen neuvonta alkaa Pirkanmaalla kesäkuun lopulla Lempäälästä ja heinäkuun alussa Ikaalisista. Tämän jälkeen neuvotaan Tampereella, Valkeakoskella, Vesilahdella, Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä ja Nokialla. Tavoitteena on tehdä 350 neuvontakäyntiä. Kanta-Hämeessä kiinteistökohtaista neuvontaa tehdään heinäkuusta alkaen Hämeenlinnassa ja Lopella sekä mahdollisesti myöhemmin myös Tammelassa. Myös kiinteistökohtaisen neuvonnan aikataulut tarkennetaan kesäkuun aikana hankkeen tapahtumakalenteriin. Suunnitelmaa uudesta järjestelmästä ei kiinteistökäynnillä tehdä, mutta jätevesisuunnittelijoiden yhteystiedot löytyvät helposti osaajalistalta kvvy.fi/osaajia.

Vastaavana jätevesineuvojana hankkeissa toimii Lauri Sillantie. Myöhemmin neuvojina aloittavat Laura Huhtala Kanta-Hämeessä ja Antero Uurtamo Pirkanmaalla. Neuvontakausi kestää syys-lokakuulle asti. Neuvontakäynnit ovat asukkaille vapaaehtoisia ja maksuttomia. Neuvontatyötä rahoittavat Hämeen ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ympäristöministeriön haja-asutuksen jätevesineuvonta-avustuksista.

 

Lisätiedot:

Hankevastaava Satu Heino puh. 050 5603 088, satu.heino@kvvy.16.testivedos.com

Vastaava jätevesineuvoja Lauri Sillantie puh. 050 570 9511, lauri.sillantie@kvvy.16.testivedos.com

kvvy.fi/jatevesi

Soita meille Soita meille