Pohjapato pelasti Jänijärven virkistyskäytön

Veden pinnan nosto, kosteikkoja, pohjakynnyksiä. Uimaranta, eroosiolaattoja, vesikasvien niittoa, fosforinsaostajia, patikointireitti… Jänijärven seudulla on ollut runsaasti erilaisia vesistöhankkeita, joiden puitteissa on kerrytetty tietoa ja saatu paljon aikaan. Ilmeisesti seudulla on matala kynnys lähteä mukaan hankkeisiin? – Liian matala, hörähtää Esko Lepänkoski Jänijärven seudun suojeluyhdistyksestä.

Suurin huoli Jänijärvellä oli alhainen vedenpinnan korkeus. Myös lähisuota epäiltiin järven kunnon pilaajaksi. Selvisi, että kiintoaines ei tulekaan suolta, vaan suurimmat valumat tulevat Heinijoesta, jonka yläpuolella on seitsemän järveä. Päätettiin ottaa yhteyttä yläpuolisen Heinijärven suojeluyhdistykseen. Yhdessä heinijärveläisten kanssa tultiin siihen tulokseen, että vedenkorkeuden vaihteluun täytyy puuttua niin, että vesi riittää luonnostaan matalassa Jänijärvessä kesälläkin.

Jänijärven kesäistä alinta vedenkorkeutta päätettiin nostaa, jotta suositulla mökkijärvellä voisi kalastaa, soudella ja uida, ja yleinen viihtyvyys järven ympärillä lisääntyisi. Ratkaisuksi ongelmaan Jänijärvestä laskevan Peräjoen suulle päätettiin rakentaa vettä pidättävä pohjapato.

Hienosti piirretty, mutta paikallistuntemus puuttui

Seudun vesiä on tutkittu ja seurattu tarkkaan, ja tietoa sekä kunnostussuunnitelmia on tähän päivään mennessä kertynyt yhteensä seitsemän mapillista. Perinpohjaisissa suunnitelmissa pohjapato oli piirretty paikkaan, jossa on riittävän laaja suuaukko esimerkiksi tulvien varalta. Paikassa oli kuitenkin myös seitsemän metriä mutaa. Jos pohjapato olisi tehty siihen, mutaa olisi pitänyt kaivaa tuhansia kuutioita, jotta pato olisi saatu tukevalle pohjalle. Paikalliset tiesivät kuitenkin paremman kohdan, jossa oli kova pohja ja sopiva paikka padolle, ja pato rakennettiin siihen.

Joidenkin laskujen mukaan padon rakentamiseen olisi mennyt viikkoja, ehkä kuukausia. Meni kaksi päivää. Lisäksi kivenajoon oli laskettu valtavat määrät rahaa. Yhtäkään kiveä ei tarvinnut tuoda muualta vaan kaikki saatiin toimenpidealueelta, ja vielä jäikin.

– Paikallistuntemusta käytetään liian vähän hyödyksi, ja valitettavan moni uskoo helpommin insinööritoimistoa kuin maalaisjärkeä, toteaa Lepänkoski. Miestä hieman kaivelee, että ilman maalaisjärkeä rahaa olisi voinut tuhlata patoon vaikka kuinka paljon, eikä se olisi toiminut kuuna päivänä. Kallein tarjous oli 250 000 euroa, lopulta padon tekeminen maksoi 22 000 euroa.

– Joka ei ole patoa tehnyt, ei siitä kunnollista saa, Lepänkoski liputtaa kokeneiden urakoitsijoiden puolesta.

Hanke hankkeelta, yhdessä eteenpäin

Loppu hyvin. Pato on toiminut, järvessä riittää kesäisinkin vettä ja kaikki ovat olleet ratkaisuun todella tyytyväisiä. Mutta hankkeet jatkuvat, sekä yksin että yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Soilta ja metsäojista valuu yhä ravinteita ja maa-ainesta, ja veden vaihtuvuus on hidasta. Järven kuormitusta pitäisi edelleen vähentää.

Vapaaehtoistyössä tarvitaan innostajia

Hankkeiden edistäminen vaatii paljon paneutumista ja viitseliäisyyttä. Konkreettisen avun ja asiantuntemuksen lisäksi Lepänkoski mainitsee erikseen kaksi tärkeää asiaa, jotka ovat erityisen tärkeitä vapaaehtoisvoimin pyöritettävissä hankkeissa: myötätunto ja innostaminen. Lepänkoski kokee, että Tammelassa yhdistystoimijat ovat saaneet paljon voimaa ja vauhtia kunnan sitoutumisesta hankkeisiin. Ilman intoa eivät pienetkään hankkeet etene. – Itämeri-hankkeet ovat valtavia, mutta täältähän se vesi mereen lähtee.

Jänijärven seudun suojeluyhdistys ry
www.janijarvi.fi