Jätevesiviikko käynnistää neuvontakauden

Julkaistu: 18.04.2015
Kategoriat: Jätevesineuvonta

Valtakunnallinen jätevesiviikko (18.-24.5.) käynnistää neuvontatyön myös Hämeessä ja Pirkanmaalla. KVVY tekee neuvontakäyntejä vakituisesti asutuilla kiinteistöillä kuntien määrittelemillä alueilla syys-lokakuulle asti. Asukkaille ilmoitetaan neuvontakäynnistä kirjeellä noin viikkoa ennen neuvojan saapumista kiinteistölle. Neuvontakäynnillä arvioidaan kiinteistön nykyisen jätevesijärjestelmän toimivuutta ja annetaan tarvittaessa ohjeita saneeraustoimien suunnitteluun. Neuvontakäynnit ovat asukkaille vapaaehtoisia ja maksuttomia. Neuvontatyötä rahoittavat Hämeen ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ympäristöministeriön haja-asutuksen jätevesineuvonta-avustuksista.

Pirkanmaalla neuvontatyötä tehdään kolmen neuvojan voimin. Tavoitteena on 700 kiinteistökäyntiä. Neuvontatyö aloitetaan Kangasalta, Orivedeltä, Parkanosta ja Sastamalasta. Myöhemmin neuvontakäyntejä tehdään Ikaalisissa, Lempäälässä, Nokialla, Pälkäneellä, Valkeakoskella ja Vesilahdella. Hämeessä neuvontatyötä tehdään pääasiassa kahden neuvojan voimin ja tavoitteena on 900 kiinteistökäyntiä. Neuvontatyö aloitetaan Padasjoen Auttoisten kylästä ja Hausjärveltä. Myöhemmin siirrytään neuvomaan Hämeenkoskelle, Kärkölään ja Riihimäelle. Neuvonta-alueiden ulkopuolella asuvat voivat kysyä ohjeita puhelimitse tai pyytää neuvojan kertomaan jätevesiasioista esimerkiksi kylän järjestämään tilaisuuteen. Neuvontatyön etenemistä ja kylissä järjestettävien tilaisuuksien aikatauluja voi seurata hankkeen tapahtumakalenterista www.kvvy.fi/jatevesi/hanke_tapahtumakalenteri.

Neuvontakausi aloitetaan hyvin haastavassa tilanteessa. Jätevesiasetuksen siirtymäaikaa on maaliskuun lopulla tehdyllä muutoksella pidennetty kahdella vuodella 15.3.2018 asti. Lisäksi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut työryhmä pohtimaan säädösten laajempaakin muuttamista. KVVY haluaa kuitenkin muistuttaa, että jätevesien käsitteleminen myös haja-asutusalueen kiinteistöillä on tärkeää lähiympäristön puhtaana pysymiseksi ja vesistöjen rehevöitymiskehityksen katkaisemiseksi. Jätevesijärjestelmä on samalla tavalla kuluva osa kiinteistöä kuin esimerkiksi katto. Kyllä kattokin tulee korjata ennen kuin se alkaa vuotaa. Kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelymenetelmät ovat hyvin vakiintuneita ja lainsäädännön mahdollinen muuttaminen tuskin tuo uusia menetelmiä markkinoille. Neuvontakäynti tarjoaa hyvän mahdollisuuden arvioituttaa nykyinen järjestelmä ja keskustella mahdollisista saneeraustarpeista puolueettoman asiantuntijan kanssa. KVVY on tehnyt asukkaiden avuksi oppaat Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely –suunnittelusta käyttöön ja Kesämökin pesuvedet ja kuivakäymälät. Esitteet on ladattavissa hankkeen nettisivuilta www.kvvy.fi/jatevesi/hanke_julkaisut

 

Lisätiedot:

Hankevastaava Satu Heino puh. 050 5603 088, satu.heino@kvvy.16.testivedos.com

www.kvvy.fi/jatevesi

Soita meille Soita meille